Kiiminkijoki antaa sekä Haukiputaan Kirkonkylän taajamille että ylemmän jokivarren asutukselle oman leimansa koko 170 km:n matkallaan Puolangan Kivarinjärvestä jokisuulle.  Monille haukiputaalaisille sen kesäinen juoksu, syksyn lippokalastajat, talvinen hiljaisuus ja vuolas kevättulva ovat jokavuotista arkipäivää, ja ikkunasta näkyvä maisema kuuluu itsestäänselvänä osana elämään. 

Tämä jokapäiväisyys kätkee kuitenkin pintansa alle tavattoman monimuotoisen ja vaihtuvan luonnontapahtuman, koskikivikkojen monimuotoisen elämän, kalapoikasien kehittyvät parvet ja kutukalojen tuhatpäisen nousun jokisuulle.  Näihin sisältyy vielä suuri joukko tieteelle tuntemattomia ja kuvaamattomia tapahtumia.

Vuonna 1965 kansainvälinen suositus 'Project Aqua' kirjasi Kiiminkijoen vesistötutkimuksen kannalta suojattavaksi. Tämän on käytännössä jo varmistanut komiteamietintö 'Erityistä suojelua vaativat vedet' vuonna 1977 ja aluetta koskeva vesihallituksen vesien käytön kokonaissuunnitelma vuodelta 1980. Kansainväliseen suojeluohjelmaan Kiiminkijoki pääsi ruskeavetisenä säännöstelemättömänä jokena, johon Itämeren lohi nousi. Latvareiteiltä laskien Kiiminkijoella on putouskorkeutta 151 m, keskivirtaama on 36 m3  sekunnissa ja valuma-aluetta 3845 km2. Järviä tällä alueella on vain 111 km2, 3,4 % pinta-alasta.  Tämä aiheuttaa yhdessä alueen runsaan ojituksen kanssa ajoittain vesimäärän nopean lisääntymisen. Tulva-aikana virtaama on ollut jopa 606 m3 sekunnissa. 

Suojelusuositukset johtivat myös käytännön toimintaan. Joki tuli suojata rakentamiselta ja muilta luonnontilaa selvästi muuttavilta toimenpiteiltä. Hajakuormitusta lukuunottamatta Haukiputaan ja Kiimingin jätevesi johdetaan käsiteltynä joen ulkopuolelle.

Kiiminkijoki ei enää ole lohijoki. Siihen nousee edelleen muutama yksilö, jotka osaksi lienevät peräisin alajuoksun kalanistutuksista.  Vakavin este lohen menestymiselle on ilmeisesti veden happamuus kevät ja syystulvien aikana sekä rautapitoisuus. Vaikka humuspitoisessa joessa rauta onkin yleensä sitoutuneena humukseen, on happamuuden lisääntyessä vaarana, että osa raudasta vapautuu hetkellisesti vaarallisessa muodossa, ja saostuu kalojen emäksisien kidusten pinnalle.

Myöskään meritaimenen poikasmäärät eivät alajuoksun koskissa ole suuret. Yläjuoksun kirkkaisiin latvapuroihin tehdyt istutukset ovat sensijaan onnistuneet hyvin. 

Säännöstelemättömyys, suojelusuosituksen eräs peruste, on ollut erityisen tärkeä vaelluskaloille. Jokiluonnon tuotanto perustuu huomattavassa määrin virtaukseen - ja nimenomaan virtaukseen suhteellisen matalan alueen yli.
Niukkaravinteinenkin vesi tuo vaihtuessaan aina uuden ravintohiukkasen kasvien ympärille ja näiden varassa elää koskissa tavattoman moninainen matojen, äyriäisten ja hyönteistoukkien armeija. Jokipohjalla kasvaa sammalta ja leviä. Koskissa eläimet hakeutuvat kasvien ja kivien suojaan. 

Kiiminkijoen suojeluperuste 'johon lohi nousee' ei siis sellaisenaan pidä nykyään paikkaansa, vaan se on tulkittava muodossa 'kalataloudellisesti arvokas'.  Kuten pohjaeläimistön määrästä on pääteltävissä, joki on todellinen kalanpoikasten kasvattamo.

Kiiminkijoen www-sivut