Haukipudas
Toimintaohjeet
Etusivu > Kuntapalvelut > Vapaa-aika > Uimahalli > Toimintaohjeet
 

Toimintaohjeet uimahallissa kävijöille

1. Liiku vain kävellen. Lattia on märkänä liukas.

2. Peseydy ennen altaaseen menoa huolellisesti pesuainetta käyttäen.
Myös hiukset tulee kastella. Suihkuun ja saunaan ilman uima-asua.

3. Käytä uima-asuna uimapukua tai uimahousuja, ei shortseja. Laita pitkät hiukset kiinni tai käytä uimalakkia. Purukumi roskakoriin.

4. Päihdyttävien aineiden tuominen ja niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen uimahallin tiloissa on ehdottomasti kielletty.

5. Alle 8-vuotiaat ja uimataidottomat lapset pääsevät uimaan vain yli 15-vuotiaan valvonnassa.(Kuluttajaviraston antama ohje.)

6. Lapset ovat aina vanhempien vastuulla. Uinninvalvoja valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

7. Monitoimiallas on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille ja varattavaksi erityisryhmille. Alle 10-vuotiaat ja uimataidottomat lapset saavat mennä monitoimialtaalle ainoastaan yli 15-vuotiaan valvonnassa.

8. Liukumäessä tulee noudattaa annettuja ohjeita.

9. Uima-altaaseen hyppääminen on sallittu ainoastaan pääaltaan syvässä päässä erikseen merkityllä paikalla.

10. Ilmoita terveysriskisi, jos se vaarantaa itsesi tai muiden turvallisuutta.

11. Uintiaika peseytymisineen on kaksi tuntia.

12. Toimintaohjeen tai uinninvalvojan ohjeiden toistuvasta rikkomisesta voidaan asiakas poistaa uimahallista ja asettaa määräaikainen uimahallin käyttökielto.

Henkilökunnan ohjeet ovat sinun viihtymistäsi ja turvallisuuttasi varten.

TURVALLISIA UINTIHETKIÄ!