|
Ennen perustustyön aloittamista rakentajan tulee tilata rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitseminen. Työtilauksen yhteydessä asiakas voi esittää toivomuksen merkitsemisajankohdasta.
Rakennuksen paikka merkitään maastoon, kun rakennuslupa on myönnetty, pintamaat on poistettu ja mahdollinen sorapatja ajettu. Rakennuksen nurkkapisteet merkitään maastoon puupaaluilla ja korkeusasema muovisilla korkeusmerkeillä.
TONTTILIITTYMÄT
Tonttiliittymän rakentaa tontin omistaja/haltija. Liittymärummun halkaisijan ilmoittaa tiemestari. Liittymät rumpuineen tulee tehdä rakennustyön alkuvaiheessa, jotta vältytään pintavesien aiheuttamilta haitoilta rakennustyön aikana.
Kunta päällystää tonttiliittymästä kadun päällystämisen yhteydessä korkeintaan 1 metrin levyisen kaistan ajoradan reunasta lukien. Muutoin liittymän päällystäminen jää tontinomistajalle.
MAANKAIVUTYÖT TIEALUEELLA
Kaivutöitä tiealueella ei saa suorittaa ilman ko. tienpitäjän lupaa. Luvan antaa yleisistä teistä Tielaitos, kaavateistä kunnan tiemestari ja yksityisteistä kyseisen tiekunnan yhdyshenkilö. Putkivaurioiden estämiseksi tulee ottaa yhteys tekniseen sihteeriin. Vesilaitoksen johtokartat tekninen sihteeri Sirpa Tulokas, p. 050 570 9500.
Kaapelivaurioiden estämiseksi tulee lisäksi ottaa yhteys vähintään 3 päivää ennen kaivamista sähköyhtiöön ja puhelinyhtiöihin.
Haukiputaan Sähköosuuskunta, p. (08) 561 2600 DNA Oy, p. 044 425 4350/kaapelikartat TeliaSonera Oyj:n kaapelikartat/Johtotieto Oy, p. 0800 12600
TYÖMAAN SÄHKÖ
Haukiputaan Sähköosuuskunta Martinniementie 31 90830 HAUKIPUDAS p. (08) 561 2600 http://www.hso.fi
VESI- JA VIEMÄRIJOHDOT JA NIIDEN LIITTÄMINEN
Haukiputaan Vesi: vesihuoltojohtaja Riitta Lindström, p. 040 758 1607 palvelusihteeri Taina Takalo, p. 050 576 5336
Rakentajan on ennen rakennuksen vesi- ja viemäreiden suunnittelua selvitettävä runkovesijohtojen ja -viemäreiden sijainti ja muut vesihuollon järjestämiseen vaikuttavat tiedot vesihuoltolaitokselta (vesihuoltojohtaja tai tekninen sihteeri).
Liittymissopimus voidaan tehdä kun rakennuslupa on myönnetty (palvelusihteeri, vesihuoltojohtaja). Mikäli kysymyksessä on kiinteistön laajennus, on lisäneliöistä tehtävä lisäliittymä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Liittymismaksuista saa tietoja palvelusihteeriltä ja vesihuoltojohtajalta sekä vesihuoltolaitoksen sivulta maksut.
JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLISILLA ALUEILLA
Kiinteistöjen jätevesien puhdistaminen tulee toteuttaa siten, että pinta- ja pohjavesien pilaantumisvaaraa ei aiheuteta. Järjestelmä tulee mitoittaa kuormituksen mukaan. Mitoituksen on perustuttava vähintään siihen asukaslukuun, jonka arvo saadaan jakamalla huoneistoala neliömetreinä luvalla 30, kuitenkin siten, että mitoituksen asukasluku on vähintään viisi.
Jätevesien puhdistuksen perusvaatimustaso poistoprosenttina on:
Rakennusluvan yhteydessä tulee esittää jätevesijärjestelmää koskeva hyväksytyn asiantuntijan laatima suunnitelma, joka perustuu riittäviin rakennuspaikkakohtaisiin mittauksiin, tutkimuksiin ja selvityksiin.
Valvonnan tulosalue on tarkentanut viemäröimättömän asutuksen jätevesien käsittelyperiaatteita.
Vakituinen asuminen
- Liityttävä ensisijaisesti viemäriin, kiinteistökohtaisessa pumppauksessa tavoite-etäisyys on 500 metriä.
- Maasuodattimessa on oltava tehostettu fosforinpoisto.
- Rakennusvalvonta kehittää jätevesijärjestelmien valvontaa. Selvitetään KVVT:n osuus.
Huvilat
- Lisäyksenä edelliseen vapaa-ajan asunnoilla, joissa kuormitus ei ole tasaista varteen otettava vaihtoehto jätevesien käsittelylle on johtaminen umpikaivoon sekä muiden vesien imeytys sakokaivoon.
Haja-asutusalueen jätevesijärjestelmän rakentamisesta on tehtävä tarkastuspöytäkirja.
Lisätietoja: rakennustarkastaja Nurmos, p. 040 031 2850 ympäristösihteeri Muilu, p. 040 051 9572
VESI- JA VIEMÄRIJOHTOJEN KATSELMUS
Talon sisäiset viemäri- ja vesijohdot on ennen peittämistä tarkastettava. Tarkastuksen suorittaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen työnjohtaja.
KAUKOLÄMPÖLIITTYMÄT
Eräillä alueilla on mahdollisuus liittyä kaukolämpöön. Tarkempia tietoja Oulun Energia Oy:stä, p. 044 703 3430.
PUHELIMEN ASENNUTTAMINEN
Dna Oy Arkistokatu 4, 90100 OULU p. 044 0440
Puhelinverkkosuunnitelman ennakkotarkastusta varten tulee sähköurakoitsijan tai sähkösuunnittelijan toimittaa kyseinen suunnitelma puhelinlaitoksen tarkistettavaksi.
Tietoliikenneverkon talokaapelin sekä puhelinliittymän hankinnassa, liittymän siirtämisessä ja kytkemisessä puhelinverkkoon tulee ottaa yhteyttä Dna Oy:n asiakaspalveluun. Lisätietoja: http://www.dnaoy.fi/, pientalorakentajan tietoliikenneopas.
ÖLJYLÄMMITYSLAITTEET
Palolaitos palotarkastaja Timo Salonen, p. 044 703 8822
Öljylämmityslaitteita saa asentaa vain asianmukaisin oikeuksin varustettu asennusliike/asentaja. Asennusliike antaa asennustodistuksen asennustyön suorittamisesta.
Öljylämmityslaitteistolle on suoritettava pelastusviranomaisen katsastus. Katsastuksen yhteydessä on pelastusviranomaiselle esitettävä edellä mainittu asennustodistus. Katsastus on pyydettävä palolaitokselta.
Rakennusjärjestys kieltää maanalaiset säiliöt uudisrakentamisessa.
|