|
Etusivu > Kuntapalvelut > Perusturvapalvelut > Sosiaalipalvelut > Toimeentulotuki
TOIMEENTULOTUKI
Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuella turvataan vähintään välttämätön toimeentulo.
Tuki perustuu lakiin ja asetukseen toimeentulotuesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut oppaan toimeentulotuen soveltajille. Haukiputaan perusturvalautakunta on myös antanut toimeentulotuen soveltamisohjeet.
Toimeentulotuki turvaa toimeentuloa silloin kun esim. palkka-, tai eläketulot, työttömyysturva tai muut tulot eivät riitä välttämättömiin menoihin. Toimeentulotukea voi hakea myös silloin, kun joutuu odottelemaan pidempään päätöstä työttömyysturvasta, eläkkeestä tai muusta etuudesta.
Hakijan tuen tarve arvioidaan aina yksilö- tai perhekohtaisesti.
Toimeentulotuen tarve selvitetään laskemalla yhteen kaikki perheen toimeentulotukeen oikeuttavat menot (perusosa sekä tarpeelliset muut menot) ja vähentämällä näin saatavasta summasta perheen käytettävissä olevat tulot ja varat.
Tuloina otetaan huomioon kaikki hakijan ja perheenjäsenten (myös avopuolison) nettotulot mm. palkka- ja eläketulot, Kelan maksamat etuudet, työttömyysturvaetuudet, asumistuki, kotihoidontuki ja kuntalisä, opintotuki (sisältäen opintorahan- ja lainan sekä muut tulot), lapsilisä, elatusapu ja -tuki. Myös hakijan ja perheen säästöt ja varallisuus otetaan huomioon tuen tarvetta arvioitaessa. Hakijaa ohjataan myös hakemaan kaikki edellä mainitut ensisijaiset etuudet, mikäli niitä ei ole vielä haettu.
Linkistä pääset toimeentulotukilaskuriin Oulun kaupungin internet-sivuille. Laskurin avulla voit arvioida mahdollisuutesi saada perustoimeentulotukea. Laskurin tulos ei ole toimeentulotukipäätös, ja varsinainen toimeentulotukipäätös voi poiketa laskurilla saamastasi tuloksesta. Toimeentulotukihakemus toimitetaan asuinkunnan sosiaalitoimistoon.
Toimeentulotuen hakeminen
Toimeentulotuen myöntää hakijan oleskelu- tai asuinkunta. 18 v. täyttänyt voi asioida toimeentulotukiasioissa itsenäisesti.
Tukea voi hakea kirjallisesti tai varaamalla ajan sosiaalityöntekijälle. Uusien asiakkaiden toivotaan aina varaavan ajan ensimmäistä kertaa asioidessa. Hakemuskaavakkeita on saatavana sosiaalitoimistosta.
- Ajanvaraus ma-pe klo 9.00 - 10.00 oman alueen sosiaalityöntekijältä
- Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika ma-pe klo 9.00 - 10.00
- Putaan alue, p. 050 336 4559
- Kirkonkylän alue, p. 050 331 4266
- Kellon ja Kiviniemen alue, p. 050 336 3244
Toimeentulotuki myönnetään pääsääntöisesti aina kuukaudeksi kerrallaan, joten se tulee myös hakea kuukausittain. Päätös toimeentulotuesta annetaan aina kirjallisesti. Toimeentulotukihakemusten käsittelyaika on noin 7 arkipäivää.
|