Haukipudas
Kehitysvammahuolto
Etusivu > Kuntapalvelut > Perusturvapalvelut > Sosiaalityö ja vammaispalvelut > Kehitysvammahuolto
 

KEHITYSVAMMAHUOLTO

Kehitysvammaisten erityishuoltoa annetaan henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja. Asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma yhteistyössä asiakkaan, omaisten ja henkilökunnan kanssa.

Lisätietoja:

  •  Kehitysvammaisten avohuollonohjaaja, p. (08) 887 4166

Omaishoidontuki

Omaishoidon tuen myöntäminen on sosiaalihuoltolain mukaista kunnan harkinnanvaraista toimintaa. Omaishoidon tukea voidaan myöntää, mikäli sillä vältetään vanhuksen, vammaisen tai sairaan joutuminen laitoshoitoon.

Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota tai palveluja, jotka määritellään hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Hoitajan kanssa tehdään sopimus hoito-ja palvelusuunnitelman mukaisista tehtävistä.

Haukiputaan perusturvalautakunta vahvistaa vuosittain omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Keskeisimmät omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ovat hoidon sitovuus ja vaativuus. Omaishoidon tuki on saajalle veronalaista tuloa ja siitä pääsääntöisesti kertyy eläkettä.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärinlausunto. Hakemukset alle 65 -vuotiaiden kehitysvammaisten osalta käsittelee avohuollonohjaaja, p. (08) 887 4166.

Tulosta hakemus tästä

Kehitysvammaisten asumispalvelut

  • Onnikoti p. 050 461 7519
  • Ilonakoti p. 0400 534 695
  • vastaava hoitaja p. 050 420 1552

 

Pikavalinnat
 Pöytäkirjat
 Lomakkeet
 Avoimet työpaikat
 Kartat
 Nettikamera
 Palaute
« Maaliskuu 2010 »
vko ma ti ke to pe la su
9 1 2 3 4 5 6 7
10 8 9 10 11 12 13 14
11 15 16 17 18 19 20 21
12 22 23 24 25 26 27 28
13 29 30 31