Oppilaan arvioinnin tulee tukea ja ohjata oppilasta myönteisellä tavalla koulun perustehtävän suunnassa. Arvioinnin kohteina ovat erityisesti - oppimistulokset
- työskentely
- oppimisprosessi
- käyttäytyminen
Lisäksi arvioinnin tehtävänä on antaa oppilaan huoltajille riittävästi tietoa oppilaan edistymisestä opinnoissaan ja tavoitteiden saavuttamisesta. Arviointi on oppilaan, opettajan ja huoltajien yhteistyötä. Lukuvuosiarviointia annettaessa otetaan huomioon oppilaan suoritukset ja työskentely koko lukuvuoden ajalta. Opettajan tulee järjestää riittävä määrä kokeita ja muita oppimista ja osaamista mittaavia tilanteita. Taito- ja taideaineissa arviointi perustuu oppilaan työskentelyyn, kehittymiseen ja lopputuloksiin. Mikäli huoltaja on tyytymätön lukuvuosiarviointiin, tulee hänen ilmoittaa siitä koulunrehtorille kirjallisesti kahden kuukauden kuluessa lukuvuoden päättymisestä. Jos oppilas jää luokalle tai hän saa ehdot, tulee huoltajaa kuulla ennen päätöksen tekemistä. Opettajan tulee keskustella asiasta myös koulunjohtajan kanssa. Käytännön toteutustavatTodistuksetOppilaan koulunkäynnistä tulee antaa todistus kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Välitodistus annetaan syyslukukauden viimeisenä päivänä ja lukuvuositodistus kevätlukukauden viimeisenä päivänä. Mikäli oppilas on poissa lukukauden tai lukuvuoden viimeisenä päivänä, hänen todistuksensa tulee postittaa huoltajille tai sopia luovutusajankohta. Todistuksen saa luovuttaa vain oppilaalle tai hänen huoltajalleen. Todistusta ei saa antaa etukäteen. Oppilaan arvioinnissa tulee käyttää hyväksyttyjä todistuspohjia. Todistuksen mukana annetaan liite käyttäytymisen ja työskentelyn arvioinnista vuosiluokilla 1-4. Erityisopetukseen siirretty tai jossain aineessa integroitu oppilas noudattaa yksilöllistettyä opetussuunnitelmaa, jolloin oppilaan tavoitetaso on erilainen kuin yleisen opetussuunnitelman mukaan opiskelevilla. Yksilöllistäminen voi koskea yhtä tai useampaa tai kaikkia oppiaineita. Näiden aineiden arviointi toteutetaan tällöin henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan. ItsearviointiOppilaita tulee ohjata itsearviointiin heti ensimmäiseltä vuosiluokalta lähtien. Martinniemen koulussa opettajat suunnittelevat luokkatasolle soveltuvat itsearvoinnin toteutustavat. Käytössä ovat esimerkiksi koulun arviointityöryhmän laatimat lomakepohjat. Niillä itsearviointia voidaan toteuttaa lukukausien puoliväleissä, syys- ja hiihtoloman yhteydessä. Lisäksi itsearviointia voidaan suorittaa muilla opettajan hyväksi katsomilla tavoilla tai muina ajankohtina. Itsearvioinnissa tulee reflektoida oppilaan ja opettajan välillä sekä opettajan ja huoltajien välillä. Tarvittaessa järjestetään arviointikeskusteluja. Muu arviointiOpettaja voi arvioida oppilasta lukukauden aikana tai sen päättyessä myös muilla tavoin oman arviointisuunnitelmansa mukaisesti. Ensimmäistä luokkaa opettava opettaja käy oppilaiden huoltajien kanssa arviointikeskustelut syyslukukauden aikana. Myös luokanopettajan vaihtaessa opetusryhmäänsä opettaja järjestää mahdollisuuksien mukaan arviointikeskustelut. Koulun arviointi Lukuvuosittain tapahtuvasta koulun arvioinnista ja sen toteuttamisesta päättää arviointityöryhmä. Arviointi voidaan toteuttaa esim. henkilökunnalle tehtävän kyselyn avulla, teematyöryhmien arvioinnilla ja arviointikeskusteluilla. Opettajienkokouksessa arvioidaan kuukausittain koulun toimintaa edeltävän kuukauden ajalta. Koulunarviointia toteutetaan myös rehtorin ja henkilökunnan välisissä kehityskeskusteluissa sekä vastaamalla koulun ulkopuolisten tahojen esim. henkilöstöhallinnon kyselyihin. Opetuksen vaikuttavuutta arvioidaan - prosessoimalla opetus- ja työsuunnitelman toteutumista
- osallistumalla järjestettäviin valtakunnallisiin kokeisiin
- lukutaidon osalta esim. Allu-testein
- erityisopettajan pitämien testien perusteella
- kielivalintojen ohjautumisesta
- oppilaiden koulumenestyksen pohjalta
- huoltajien antamasta palautteesta käsin
- määrittämällä vuotuisessa työsuunnitelmassa kehittämisalueet, arviointikohteet ja -menetelmät.
|