|
Etusivu > Kuntapalvelut > Maankäyttö
KAAVOITUS
Maankäyttötoimi vastaa kaikesta kunnan maankäytön suunnittelusta, joka käsittää ensisijaisesti yleiskaavoituksen ja asemakaavoituksen. Yleiskaavoitus on osin seudullista koko Oulun kaupunkiseudun kattavaa.
Haukiputaalla kaavoitus on keskeinen osa maankäytön organisaatiota. Toimialaan kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaava-asioiden valmistelu luottamuselimille, vuorovaikutteisuuden hoitaminen kaavoituksen eri vaiheissa osallisten välillä, kaavoituksesta tiedottaminen, kaava-asioihin liittyvä neuvonta ja kaavamateriaalien myynti.
Kaavoitus on merkittävä työväline, jolla luodaan perusta ja edellytykset Haukiputaan kehittämiselle. Kuntalaisten mielipiteillä ja heiltä saatavalla palautteella on merkitystä kaavoituksen eri vaiheissa. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen mm. tekemällä aloitteita, osallistumalla keskusteluun, kertomalla mielipiteensä tai jättämällä muistutuksen kaavan ollessa nähtävillä.
Kaavan eri käsittelyvaiheet on esitetty kaaviona. Asema- ja yleiskaavan vaiheet ovat pääpiirteittäin samat.
Vuosittain laadittavassa kaavoituskatsauksessa esitetään vireillä olevat ja kaavoitusohjelmaan merkityt kaavahankkeet.
Kaavoitustoimen tehtäviin kuuluu myös suunnittelutarveratkaisujen ja poikkeamislupien valmistelu ja niihin liittyvien lausuntojen laatiminen.
KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT:
Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, PL 32, Solistinkatu 2, 90015 Oulun kaupunki. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi
Yleiskaavoitus:
- Ritva Kuusisto, kaavoitusjohtaja
p. 050 390 0049
- Satu Huovinen, kaavoitusassistentti p. 050 410 2254
Asemakaavoitus:
- Aila Lomperi, kaavoitusteknikko
p. 050 420 1565 Suunnittelutarveratkaisujen ja poikkeamislupien valmistelu, asemakaavoitus
- Hanna Pöytäkangas, kaavoitusarkkitehti
p. 050 430 4143 Asemakaavoitus
- Päivi Markuksela, kaavasuunnittelija
p. 050 430 3319 Asemakaavoitus
|