mss|areanet  
   
 

KIINTEISTÖ OY SIMPPULANHAKA       JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kiinteistön alueella ja rakennuksissa on noudatettava näitä järjestyssääntöjä ja lisäksi voimassaolevaa lainsäädäntöä ja paloturvallisuusmääräyksiä sekä vuokrasopimusta ja asukasopasta.

Kukaan ei saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin tarpeettomasti häiritä toisten asumisviihtyvyyttä. Talossa asuvien on muutoinkin noudatettava normaalin kotirauhan edellyttämiä hyviä käytöstapoja.

Vuokralaisten on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa ja lapsensa noudattavat näitä järjestyssääntöjä.

 

1. YHTEISET TILAT JA PIHA-ALUEET

Kerrostaloissa ulko-ovet pidetään suljettuina kello 21.00 - 07.00 välisenä aikana. Kun ulko-ovet ovat lukittuina, on niistä kuljettaessa huolehdittava siitä, että ne lukkiintuvat uudestaan.

Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluttomasti ja turha oleskelu niissä on kielletty. Tilojen käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä.  Yhteisten tilojen vahingoittaminen on kielletty ja havaitusta  ilkivallasta on ilmoitettava välittömästi.

Käytävillä ja porraskäytävissä ei saa säilyttää tavaroita edes väliaikaisesti. Tavaroita saa säilyttää vain niitä varten varatuissa varastotiloissa. Varastotiloissa ei saa säilyttää palavia nesteitä eikä polttomoottorilla varustettuja laitteita. Mopoja saa säilyttää vain pihalla ja mopojen korjaaminen sisätiloissa on kielletty.

Tupakointi ja sekä avotulen ja paloherkkien tai vaarallisten aineiden käsittely yhteisissä tiloissa on kielletty. Päihdyttävien aineiden nauttiminen piha-alueella ja yhteisissä tiloissa ei ole sallittua.

Nurmikoiden, istutusten ja pihakalusteiden vahingoittaminen on kielletty.

 2. JÄTEHUOLTO

Talousjätteet ja muut roskat on vietävä paketoituna jäteastioihin ja asukkaiden on noudatettava roskien  ja jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä annettuja ohjeita. Muiden kuin talousjätteiden poiskuljettamisesta on asukkaiden huolehdittava itse. Huonekalujen, elektroniikkaromun ja ongelmajätteiden yms. jättäminen kiinteistön jätepisteisiin on ehdottomasti kielletty.

3. PYSÄKÖINTI

 Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain pysäköintiin varatuille autopaikoille. Piha-alueella autoilu ja huolto- ja pelastusteiden tukkiminen ajoneuvoilla on kielletty. Hylättyjä tai käytöstä poistettuja ajoneuvoja tai niiden osia ei saa säilyttää paikoitusalueella tai muualla kiinteistön alueella.

Lämpöpaikkojen pistokekoteloiden luukut on lukittava ja lämmitysjohtoa ei saa jättää lämpöpaikkaan silloin, kun auto ei ole siihen kytkettynä.

Autojen pesu ja remontointi kiinteistön alueella on kielletty.

Vuokralaisten on noudatettava tyhjäkäynnistä säädettyjä rajoituksia myös piha- ja paikoitusalueella.

4. HUONEISTOT

Huoneistoissa ja talon alueella on annettava asumisrauha naapureille. Erityisesti klo 22.00 - 07.00 on vältettävä meluamista. Mahdollisista perhejuhlista tms. tulee sopia naapureiden kanssa etukäteen.

Huoneistoja on hoidettava huolellisesti. Havaituista vioista ja puutteista, kuten vesivuodot, rakenneviat tms. on viivytyksettä ilmoitettava vuokranantajalle. Korjaus- ja muutostöiden tekeminen huoneistoissa ilman yhtiön lupaa on kielletty.

Vuokralaisen on huolehdittava palovaroittimien toimintakunnosta ja pattereiden vaihdosta.

 WC- ja muihin viemäreihin ei saa kaataa tai päästää jätteitä, jotka saattavat aiheuttaa niiden tukkeutumisen tai vaurioitumisen, ei myöskään ongelmajätteitä.

Huoneistoja ei saa tuulettaa porraskäytäviin.

 Yli 14 vrk:n poissaolosta on ilmoitettava yhtiölle.

 5. PARVEKKEET JA PIHAT

 Rivi- ja luhtitaloissa asukkaiden tehtäviin kuuluu omien pihojen, pihateiden ja porrasetujen hoito (lumityöt, hiekoitus ja nurmikonhoito).

 Vuokralaisen tulee pitää parveke siistinä ja huolehtia talvisin lumen poistosta parvekkeelta.

 Parvekekukat ja muut mahdolliset koristeet on sijoitettava kaiteiden sisäpuolelle, niin etteivät ne missään tilanteessa pääse putoamaan pihalle tai alapuoliselle parvekkeelle.

Tupakantumppien ja muiden roskien heittely parvekkeelta pihalle on kielletty.

Sähkögrillillä grillaaminen parvekkeella on sallittu kunhan grillatessa huolehditaan  paloturvallisuudesta.

 6 .TOMUTTAMINEN JA PYYKKIHUOLTO

Mattojen tomuttaminen ja vuodevaatteiden puisteleminen on sallittu vain tähän tarkoitukseen varatuilla paikoilla. Suositeltava tomutusaika on arkisin klo 8.00 - 20.00.

Huoneistokohtaisilla parvekkeilla kaiteiden sisäpuolella on sallittua vaatteiden puistelu ja tuulettaminen ja pyykin kuivattaminen.

Pesutuvat on tarkoitettu vain talon asukkaita varten omalla varatulla vuorolla. Pesutiloja ja siellä olevia koneita on käytettävä annettujen ohjeiden mukaisesti. Mattojen pesu pesutuvissa onkielletty.

 7. LEMMIKKIELÄIMET

Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet on pidettävä kytkettyinä, eivätkä ne saa häiritä talon  muita asukkaita.

Lemmikkieläinten ulkoiluttaminen on kielletty lasten leikkeihin varatuilla paikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä, eivätkä ne saa liata yhtiön rakennusta tai piha-aluetta. Lemmikkien jätökset on kerättävä pois välittömästi.

Vuokralaisen on huolehdittava, ettei lemmikkieläin toistuvalla haukunnalla, maukumisella yms. äänillä häiritse talon muita asukkaita.

 8. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN

Järjestyssääntöjen rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden tai vuokrasopimuksen purkamisen. 

Haukipudas 15.9.2009

KIINTEISTÖ OY SIMPPULANHAKA

hallitus