Tervetuloa
RANTA I - Rantapohjan vesialueiden virkistys- ja matkailukäytön edistäminen EAKR- projektin sivuille.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on hyväksynyt 8.4.2011 RANTA I -hankkeen osarahoitettavaksi Euroopan aluekehitysrahastosta ohjelmakaudella 2007 -2013. Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion rahoitusta on myönnetty 40 % projektin hyväksytyistä 3,8 M€ kustannuksista.
Hankkeella edistetään Rantapohjan alueen vesialueiden virkistys- ja matkailukäyttöä parantamalla Haukiputaan rannikkoalueen arvokkaan luontoympäristön, kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden ja Perämeren tilaa niin, että Haukiputaan ja lähialueen ranta-, vesi- ja monimuotoisen maa-alueen vetovoima matkailun, alueen väestön asumisen ja virkistystoiminnan sekä yritystoiminnan kannalta kasvaa.
Hankkeen konkreettisena toimenpiteenä on siirtoviemärin rakentaminen Haukiputaalta Ouluun ja Ervastinrannan ja Leton jätevedenpuhdistamoiden muuttaminen pumppaamoiksi ja tasausaltaiksi. Hanke valmistuu vuoden 2013 aikana.
Hankkeen päätoteuttaja oli 31.12.2011 saakka Haukiputaan Vesi. Vuoden 2012 alusta EAKR-hanke on siirtynyt Oulun Vesi liikelaitokselle.