mss|areanet  
   
 

  Etusivu
  Yhteystiedot
  Yleistä
  Opettajakunta
  Tapahtumakalenteri
  Ajankohtaista
  Opiskelu
  Opinto-ohjaus
  Toiminta
  Kansainvälisyys
  Oppilaskunta
  Tärkeitä linkkejä
  Jatko-opinnot
  Wilma
  In English

Haukiputaan lukion kansainvälisyyskurssi

Kurssin tavoitteena on kansainvälisen kanssakäymisen lisääminen konkreettisella tasolla tutustumalla suomeksi ja vierailla kielillä toisen maan kulttuuriin, tapoihin, historiaan, koulutukseen, ympäristöön, tekniikkaan, taiteisiin jne sekä ennen kaikkea ihmisiin, erityisesti nuoriin. Kurssiin sisältyy olennaisena osana noin viikon mittainen matka ulkomaille. Kohteet ja leirikoulun sisältö määritellään joka vuosi erikseen. Kurssin valinneet valmistautuvat opettajien johdolla leirikouluun tekemällä esim. tutkielmia ja muita itsenäisiä töitä kohdemaasta sekä suomeksi että vierailla kielillä.

Leirikoulusta aiheutuu kuluja, joita kaikkia koulu ei voine kattaa. Tämän kurssin valinneet osallistuvat yhteisesti päätettävin keinoin varojen keräämiseen. Koska on todennäköistä, että kaikkea rahoitusta ei saada kootuksi yhdessä, jokainen kurssin valinnut joutuu maksamaan itse osan kuluista.