mss|areanet  
   
 

  Etusivu
  Yhteystiedot
  Yleistä
  Opettajakunta
  Tapahtumakalenteri
  Ajankohtaista
  Opiskelu
  Opinto-ohjaus
  Toiminta
  Kansainvälisyyskurssit
  Oppilaskunta
  Tärkeitä linkkejä
  Jatko-opinnot
  Wilma
  In English

Lukiolaiset!

Elämme historiallisia aikoja, sillä olemme aloittamassa Haukiputaan lukion 50. työvuotta, joka on kenties samalla viimeinen nykyisessä lukiorakennuksessa. Lukio-opiskelu käynnistyi Haukiputaalla syksyllä 1961, kun kunnan ylläpitämä yksityinen oppikoulu alkoi laajentua kahdeksanluokkaiseksi. Ensimmäiset ylioppilaat saivat lakkinsa Haukiputaalla keväällä 1964. Hallinnollisesti koulu jakaantui keskikouluksi ja lukioksi syksyllä 1969, kun nykyisen lukio-rakennuksen vanha puoli valmistui. Tähän mennessä Haukiputaan lukiosta on valmistunut yhteensä noin 3400 ylioppilasta. Saa nähdä, vietämmekö 50-vuotisjuhlia syksyllä 2011 nykyisissä vai jo uudessa Länsituulen koulun viereen rakennettavassa lukiorakennuksessa.

Edessä on kuitenkin taas ruisleipäinen työvuosi, joten kääritään hihat ja tehdään töitä sillä asenteella, että lukiotyö on itse kunkin osalta myös tuloksellista ja antaa hyvät lähtökohdat jatko-opiskelupaikkaa varten. Erityisesti uusille opiskelijoille on syytä painottaa, että ensimmäinen koeviikko on jo runsaan kuuden viikon päästä, joten ”pehmeää” laskeutumis-vaihetta ei ehdi juuri olla, vaan ”talon tavoille” on opittava ripeästi. Tarkoitus ei silti ole tehdä asioita ryppyotsaisesti ja lihakset hapoilla, vaan pilke silmäkulmassa katse horisontin takana. Elätte elämässänne ainutkertaista aikaa, joten muullekin kuin työlle on jätettävä tilaa. Toivon erityisesti, että löydät lukiosta myös uusia ystäviä, joiden kanssa voit jakaa ilot ja surut. Parhaat lukioajan ystävyyksistä kestävät usein läpi elämän.

Lukion nykyiset opetus- ja hallintotilat on kesän aikana tarkistettu ja pantu sellaiseen kuntoon, että voimme niissä turvallisesti työskennellä. Liikuntasali tosin on jätetty edelleen päivittäisen käytön ulkopuolelle, mutta yksitäisiä tilaisuuksia siinä voi järjestää. Pariin vanhan puolen luokkaan on lisäksi vaihdettu toimivat ilmastointilaitteet. Kesän aikana on jatkunut myös talvella käynnistynyt uuden lukion suunnittelu yhteistyössä rakennushanketta suunnittelevien arkkitehtitoimistojen ja niin sanotun elinkaarimallin edellyttämien palvelun-tuottajien edustajien kanssa. Tähän mennessä lukiolle annetut kommentointiaikataulut ovat olleet niin kireitä, ettei ole ollut mahdollista ottaa opiskelijoita mukaan suunnitteluun, mutta toivottavasti syksyllä, kun hankkeen lopullinen toteuttaja selviää, myös tähän saadaan korjaus. Epäilemättä koko työyhteisön harras toive on, että syksyn 2011 aikana pääsisimme uusiin tiloihin.

Olen aikoja sitten lukenut tutkimuksen, en enää muista minkä, jonka mukaan lukiorakennus, siis seinät ja ulkoiset puitteet, vaikuttavat minimaalisen vähän lukion työn tuloksellisuuteen. Yhdyn siihen siltä osin, että opiskelun tuloksellisuus nousee ennen muuta ihmisistä, heidän sitoutumisestaan ja osaamisestaan, mikä näkyy työnteossa sekä opettajien ja opiskelijoiden onnistuneessa vuorovaikutuksessa. Itsestään selvää kuitenkin on, että terveelliset ja toimivat opiskelutilat lisäävät viihtyisyyttä ja vahvistavat myös motivaatiota. Tarkoituksenmukaiset ja modernit oppimisympäristöt mahdollistavat myös jatko-opiskelua tukevien työtapojen omaksumisen jo lukioaikana. Perusvarustus lukiossamme on kunnossa jo nyt, mutta etenkin luonnontieteet, fysiikka, kemia ja biologia, edellyttävät kunnollisia laboratoriotiloja, mikäli kokeellista opiskelutapaa halutaan vahvistaa opetussuunnitelman edellyttämällä tavalla.

Haukiputaan lukio on ollut tähän saakka käsitykseni mukaan hyvä paikka opiskella tuloksellisesti ja kasvaa aikuiseksi. Hyvä ilmapiiri ja toimiva vuoropuhelu ovat vuodesta vuoteen olleet vahvuutemme sekä opiskelijoiden että opettajien mielestä. Jos jaksamme puhaltaa edelleen yhteen hiileen ja uskallamme tarttua ongelmiin, sillä niitäkin aina tulee, voimme katsoa myös tulevaan luottavaisesti. Toivotan omasta puolestani uudet lukiolaiset tervetulleiksi taloon sekä mukavaa työvuotta entisille opiskelijoille, oppilaskunnalle ja opettajille! Hoidetaan asiat asioina ja kohdataan toisemme ihmisinä pilke silmäkulmassa!

                                                                                     Syksyllä 2010,  Kullervo Leinonen, rehtori